Talven tullen huomaan yhä useammin löytäväni itseni liimautuneena TV-ruudun äärelle iltaisin. Käsityö polvilla sohvannurkassa takkatulen lämmössä istuessa kuluu tunti, jos toinenkin, katsellen sarjafilmejä tuotantokausi toisensa perään.
Tyttären avulla olen tutustunut moneen sellaiseen tarinaan, joka omalta sukupolveltani olisi mennyt ohitse. Sellaisia ovat vaikkapa tietokonepelistä innoituksensa saanut apokalyptinen Last of Us tai fantasiakirjallisuuteen perustuva myyttinen sankaritarina Noituri.
Mies, joka istuttuaan kanssamme tuijottamassa Kevin Costnerin tähdittämää, mutta jakso jaksolta puuduttavammaksi muuttuvaa, Montanan karjatilallisten koettelemuksista kertovaa Yellowstonea, taitaa joskus olla huolissaan siitä, että muutumme kokonaan sohvaperunoiksi.
Ehkäistäkseen uhkaavan prosessin toteutumista hän antoi taannoin minulle syntymäpäivälahjaksi kirjan ̶ todennäköisesti pieneksi vihjeeksi, että voisi sitä aivojaan muullakin ruokkia kuin fiktiivisillä murhilla tai mysteereillä.
Lahjakirja oli hyvin valittu, niin kuin entiseltä kirjakauppiaalta voi toki olettaa. Historioitsija Jukka Korpelan Muinais-Venäjän myytti kokoaa yksiin kansiin kirjoittajansa pitkän tutkijantyön keskeisiä teemoja.
Aihekin on kovin ajankohtainen, kun Ukrainan sota on rikkonut turvallisuuden illuusion ympäriltämme ja sodasta kerrotaan kahta täysin eri tarinaa, riippuen siitä kummalla puolen jälleen kerran railona aukeavaa rajaa asumme.
Korpelan teos avaa vuosisadat muuttumattomana säilynyttä venäläistä mielenmaisemaa ja idän ja lännen vaikeutta löytää yhteisesti ymmärrettävää kieltä. Yksi keskeinen kompastuskivi näyttäisi olevan tyystin erilainen logiikka.
1600-luvun Valistuksen vuosisadasta saakka läntisessä Euroopassa on vallinnut rationaalinen, järkeen perustuva ajattelu, kun taas Venäjällä rationalismi ei koskaan kyennyt tyystin kumoamaan kirkollisista perinteistä kumpuavaa mystiikkaa.
Myös lait ja säädökset ovat rönsyilleet Venäjällä pikkutarkoiksi säännöiksi ja yksityiskohtaisiksi määräyksiksi, ja jääneet vaille länsieurooppalaiselle lainsäädännölle tyypillisiä yhteen sitovia ja yleisesti ohjaavia oikeusperiaatteita.
”Venäläinen argumentaatio ei tukeudu järkeen vaan mystiseen retoriikkaan, jossa [menneisyyydestä poimitusta] opista luodaan visioita tähän päivään”, sanoo Korpela. Hänen mukaansa lännessä usein varomattomasti mieleltään järkkyneen harhoiksi, kieroiksi poliittisiksi sumuverhoiksi, tai tekosyiksi tulkitut selitykset ovat venäläiselle aitoja, todellisia ja kiistattomia argumentteja.
Näitä kulloiseenkin tilanteeseen sopivia teemoja poimitaan historiasta ja tulkitaan uskoen aidosti niiden tämänhetkiseen oikeutukseen. Äiti Venäjä nähdään puhtaan oikeauskoisuuden puolustajana ja yhtenäisyyden vartijana, jota lännen kaaos ja uhka koettelevat.
Loogiset ja rationaaliset ristiriidat, joita läntinen maailma näissä selityksissä ja yhteenvedoissa on havaitsevinaan, venäläinen reaalipoliitikko tai jokamies sivuuttaa merkityksettöminä.
Läntinen maailma vartioi yksilön vapautta olla ja toteuttaa omaa ainoalaatuista itseyttään. Yhteiskunnan tehtävä on kollektiivisesti turvata yksilölle hänen oikeutensa.
Venäjällä Venäjä itsessään on pelastava missio ja kollektiivin merkitys aina yksilöä suurempi. Yksilö on aina sieluineen ruumiineen äiti Venäjän palveluksessa, hallitsipa tuota Venäjää sitten tsaari, presidentti tai puolueen pääsihteeri.
”Venäläisen kulttuurin vuosisatainen kollektiivisuus on arvo, joka kasvottomana ja ehdottomana voimana jyrää tieltään aina yksilön ja tämän onnen vihollisten mukana… Siksi taistelussa väkivalta tai julmuus on pidäkkeetöntä eikä säästä omiakaan vaan uhraa ne säälittä sankareina mielikuvituksellisen kollektiivisen totuuden puolesta”, tiivistää Korpela ja tekee kerralla ymmärrettäväksi ne järjettömät vihollisiin kohdistuvat julmuudet ja omiin taistelutovereihin tai ihmiselämän ainutlaatuisuuteen suuntautuvan välinpitämättömyyden, joista olemme Ukrainan sodan aikana saaneet toistuvasti lukea.
Venäjä on suurten tarinoiden ja tulkintojen maa. Korpelan mukaan Venäjä kertoo, luo ja tulkitsee omaa tarinaansa riippumatta läntisestä historiaperinteen logiikasta ja Suomenkin kohtalo Venäjän rinnalla riippuu pitkälti siitä, millaisia kertomuksia ja niiden tulkintoja Suomen toiminta saa Venäjällä aikaan.
Pulmallista näissä tarinoissa on, että niihin ei voi mitenkään ulkopuolisella järkeen perustuvilla väitteillä tai tiedotus- tai valistustoimilla vaikuttaa, saati niissä olevia virheitä oikaista.
Sen verran slaavilaista kohtalonuskoa tutkijaan tuntuu tarttuneen, että lähes aitovenäläiseen tapaan hän päätyy tavallaan toteamaan, että eipä asiaa siis kannata paljon murehtiakaan. Ennen kuin, tai jos on pakko.
Siltä varalta on hyvä pitää silmänsä ja korvansa auki.
