Olemme myöhäsyntyinen uusperhe, jossa on viisi kappaletta aikuisia sinun lapsiasi ja minun lapsiani mutta vain yhteisiä lapsenlapsia. ”On vain yhdenlaisia mummoja ja ukkeja”, sanoi miehen tytär, ”mutta niitä voi sitten olla vaikka kuin monta”. Taitaako sen paremmin sanoa.
Myös Helsingin Sanomissa joku kolumnisti taisi taannoin todeta, että mummous ei perustu jaettuihin geeneihin ja maailma on niiden, joita mummot ovat rakastaneet. Siitä on helppo olla samaa mieltä: rakkaus kantaa, eikä sitä koskaan ole liikaa tarjolla. Kun ensimmäinen lapsenlapsistamme, Lauri Lentokone, kolme ja puoli vuotta sitten syntyi, mietimme miksi meitä pitäisi kutsua: olisimmeko vaari ja muori, ukko ja eukko, mummo ja ukki, mamma ja pappa, isoäiti ja isoisä, vaiko peräti died’o ja died’oi….
Turhapa oli työmme. Minusta tuli Amma, koska Lauri ei alkuun osannut sanoa M-kirjainta sanan alussa ja miehestä Ikku, koska Celeste puolestaan käänsi sanojen vokaalit päinvastaiseen järjestykseen.
Olemme myös kuulevinamme, että kukkomme Fjodor ei suinkaan sano meksikolaisittain ”Kikkirikii”, ei englantilaisittain ”Cockadoodledoo”, eikä myöskään suomalaisittain ”Kukkokiekuu”, vaan ihan selvästi ja vastaan sanomattomasti: ”Ikkukiekuu”. Lapsuudessani, nuoruudessani ja vielä aikuisuuteni alkupuolella sanottiin, että tytöt ovat erilaisia kuin pojat. Nykyisin se ei liene laisinkaan poliittisesti korrektia. Sanokaamme siis, että kaikki lapset ovat erilaisia.
Tuota nykyisin epämuodikasta eroa kuvaa hyvin tilanne, kun kolmivuotias Celeste Taivaanlahja ja piskuinen sisarensa, vuoden vanha armoton purija, Aurora Aurinkoinen, tulevat meitä aamuisin herättämään, ja se mitä puolestaan tapahtuu, kun paikalla ovat kolme ja puolivuotias Lauri Lentokone ja syömisen riemuihin hiljan perehtynyt vuoden vanha veljensä Jaakko. Aurora ja Celeste hiipivät hiljaa makuuhuoneen kutsuvasti raolleen jätetylle ovelle ja ryömivät varovaisesti sängyn jalkopäästä peiton alitse Ikun ja Amman unenlämpimään kainaloon. Herätyksenä on halaus, hellä kutittelu ja hiljainen kuiskuttelu: ”Herää Amma, herää Ikku”.
Kun Lauri ja Jaakko tulevat paikalle, kuuluu ovelta iso karjaisu: ”PÖÖ!”. Lauri, jota punaisen tukkansa vuoksi myös Aurinkotukkapojaksi kutsutaan, ponkaisee sängyn viereen, valmiina kuin äärimmilleen viritetty jousipyssy, polkaisee toisen jalkansa tiukasti maahan, nostaa toisen korkealle ilmaan ja vatkaa sillä kuviteltua poljinta vimmatusti, huutaen: ”Akku täynnä, kato!”. Pikkuveli mutustaa kädessään olevaa leivänpalasta ja opettelee toimintamallia vastaisuuden varalle. Eipä siinä auta kuin nousta puuronkeittoon, vaikka oma akku olisikin vielä puoliksi ladattu tai kerrassaan typötyhjä. Puurokattila on paras saada pikaisesti tulille, Jaakon kärsivällisyys riittää juuri niin pitkälle kuin pienessä nyrkissä tahmaantuva hiivaleivänpuolikas.
Kun puolen päivän jälkeen yritämme Ikun kanssa vetäytyä hetkeksi päivälevolle, ei kulu aikaakaan, kun sänky on täynnä käsiä ja jalkoja, pieniä ihmisen taimia, joista yksi puhua pulputtaa, toinen puree, kolmas mussuttaa iänikuista leipäpalastaan ja neljäs keksii hypätä pituutta koko sängyn leveydeltä, tyystin unohtaen, että edellisellä kerralla yritys päätyi Nurmeksen terveyskeskuksen kautta Joensuun keskussairaalaan, huuli ja kieli haljenneina. Lauri ja Jaakko rakastavat kaikkea mikä pärisee, ja mitä kovempaa sen parempi. Kotona Siilinjärvellä he keräävät leikkipuistosta pikkukaivinkoneillaan kupukiviä Mamman kanoille. Celeste ja Aurora leipovat käsittämättömän kärsivällisesti loputtomia hiekkakakkuja puutarhan pikkuisessa hiekkalaatikossa ja laittavat meille ruokaa Ikean pikkukeittiössä. Laurin ja Jaakon savolainen isä miettii, kuinka on mahdollista, että niin armoton feministi kuin minä, on antanut lapsille lahjaksi keittiön ja siten on sitomassa heitä nyrkin ja hellan väliin.
Nyrkkiin en kannusta mutta hellaa jäin oikein miettimään: mikä keittiöstä tekee epäfeministisen lahjan lapselle ja varsinkin tyttölapselle? Eikö ruoanlaittotaito ole perustaito, joka tulisi hallita sukupuolesta riippumatta? Poikien äiti, mieheni viisas ja pitkämielinen tytär, hymyilee monalisamaisesti sisäänpäin.
Hän on pojilleen jo oman, täysin samanlaisen keittiön ostanut.
