Olen haaveillut kasvihuoneesta niin kauan kuin muistan. Matkoillani etsin aina paikallisen kasvitieteellisen puutarhan. Kööpenhaminassa on muuten hyvin kaunis sellainen, nimeltään Botanisk Have, heti Rosenborgin palatsin ja sen huumaavasti tuoksuvan ruusupuiston takana. Vuosituhannen vaihteessa vietin siellä monia hiljaisia tunteja tulevaisuuttani miettien.
Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan palmutalo tuli aikoinaan lapsilleni tutuksi jokakeväisten Helsinkiin suuntautuvien kevätretkiemme aikana. Ensin mentiin Korkeasaareen, sitten luonnontieteelliseen museoon, joskus käytiin Ateneumissa tai Kiasmassa, tai ajeltiin vain kolmosen ratikalla kaupunkikierros. Lähes aina retki päättyi lepohetkeen kasvitieteellisen puutarhan kosteanlämpimässä hämärässä.
Kun viime kesänä jäin eläkkeelle, se merkitsi uudenlaisen ajan alkua. Kello ja työn asettamat vaatimukset eivät enää määrittäisi levon tai jaksamisen rajoja. Voisin tehdä asioita, joista olin pitkään unelmoinut, mutta, joihin ei ollut riittänyt aikaa tai voimia.
Kasvihuone oli listalla alkupäässä. Päätös sen hankinnasta syntyi jo viime kesänä, tilauksen panin vireille hyvissä ajoin helmikuussa. Kevät oli jo pitkällä toukokuussa, kun kerrostalon korkuinen kiitoauto pudotti lasisen rakennuksen osat vanerilaatikoissa naapurin pihamaalle. Nuori kuski ei näet uskaltanut viimeisestä jyrkästä mutkasta meille päin kääntyä.
Kanalan rakennuspuuhat piti panna katkolle, sillä kelmeiksi käyvät tomaatin taimet venyivät olohuoneen ikkunalla jo liikaakin pituutta. Kasvihuoneen paikkaa oli mietitty pitkään ja hartaasti. Vielä viime metreillä rakennus siirtyi pihalla piirun verran etelämmäs kuin olin alun perin suunnitellut.
Ilman naapurustossa asuvan koneurakoitsijan maansiirtotaitoja tasoittelisimme pohjaa varmaan vieläkin. Ison telaketjukoneen vierailu tiivisti pohjamaan tasauksen yhteen hikiseen iltapäivään.
Kun Tampereen tytär tuli kesäkuun alussa lomalle, hänet värvättiin miehelle repsikaksi lasipytingin pystytykseen. Minulta kiellettiin ehdottomasti pääsy työmaalle. Esitän kuulemma liikaa kysymyksiä, jotka ovat tulkittavissa turhanaikaisiksi neuvoiksi, epäilyksiksi tai ohjeiksi.
Keskityin siis puutarhatöihin, kanojen ruokintaan ja leivän leivontaan, ja yritin näyttää siltä, että en ollut ottanut liikkumisvapauteni rajoituksesta nokkiini. Kesäkuun puolessa välissä tomaatintaimet, paprikat, munakoisot ja muut yrtit pääsivät lopulta muuttamaan uuteen kotiinsa ja aloittivat kiivaan kasvupyrähdyksen.
​
Tietysti minä unohdin varkaat, vaikka minua niistä useaan kertaan muistutettiin. Osan napsin liian myöhään pois, mutta osa ehti kasvaa mahtaviksi rantarosvoiksi. Kun saksalainen kesävieraamme vuoden vanhan tyttärensä kanssa lensi luoksemme Dresdenistä, olivat tomaattimme rehevöityneet semmoisiksi ryökäleiksi, ettei järjestelmällinen nuori saksalaisrouva kestänyt moista katsella.
Hän tarttui oitis steriloituihin saksiin ja komensi pikkuisen ja minut raahaamaan ulos kompostiin kaiken turhan vihreän massan, mitä tomaattiparat olivat saaneet rungoissaan kantaa. Teimme työtä käskettyä. Päät poikki ryöväreiltä, nips, naps!
Muutaman päivän tomaatit nuokkuivat apeina, ja mies tuumasi epäillen, että eikös niitä pitänyt kasvattaa eikä tappaa. Kokenut tomaatinkasvattaja kuitenkin tiesi, mitä teki ja terveet kasvit kantoivat runsaan sadon, josta osan olemme syöneet tuoreeltaan, osa on päätynyt purkkiin kuivattuina, öljyyn säilöttyinä, paholaisen hilloksi tai ketsupiksi keitettynä.
Myöhäsyntyiset rosvot olivat niin hentoisia, että selviydyin niistä sormin saksien sijasta. Saksalaiselta ystävältämme sain myös oivan vinkin. Hän sanoi viime vuonna laittaneensa osan lehtikaalistaan kasvamaan kasvihuoneeseen ja kertoi vielä pitkään talvella poimineensa maultaan miellyttäviksi pehmenneitä tuoreita kaalinlehtiä kasvihuoneen suojista, lumisen maiseman keskeltä. Taidanpa kokeilla, kuinka pitkälle idea meidän arktisissa oloissamme kantaa.
Ensi keväänä on edessä lisää urakointia kasvihuoneessa. Aiomme rakentaa vanhoja perunalaatikoita isommat kasvatuslaarit. Mies osti rautakaupasta pätkän vesiputkea, jonka aikoo liittää kaivosta tulevaan kesäveteen ja johtaa sen suoraan kasvihuoneelle, jonne saadaan sillä lailla ensi vuonna juokseva vesi. Voin siis ryhtyä suunnittelemaan tihkukasteluletkuja tänä vuonna hankittujen itsestään avautuvien kattoikkunoiden kaveriksi.
Sitä voisi kuvitella, että ensi vuonna vain lepäillään laakereillaan riippumatossa, jos ei tietäsi paremmin.
​
