Ensin oli siis läpipääsemätön pöheikkö, jonka reunalta pilkistävän oreganon tupsun takaa löytyi pieni ruohosipulimätäs. Joku oli siis ollut täällä istutuskuokkansa kanssa ennen minua.
Korkean niittyheinän keskeltä löytyi jättiläismäinen yhteen kasvanut puna- ja mustaviinimarjapensas, jonka olemassaolosta kenelläkään talon nykyisistä asukkaista ei tuntunut olevan muistikuvaa. Se kertonee tiheikön laadusta.
Maa oli niin kuivaa ja kovaa, että lapiollisen jälkeen ajattelin ryhtyneeni toivottomaan Augeiaan tallin puhdistukseen, josta en tulisi kuuna päivänä selviytymään.
Mies ja hänen veljensä kävivät pikkuhiljaa laajenevan työmaani laidalla kerran kesässä ̶ useampana kesänä peräjälkeen ̶ pohtimassa minkälainen kaivuulaite hommaan pitäisi hankkia. He kokeilivat silloin tällöin näytösluontoisesti kivikovaa maata kuokillaan ja totesivat ettei tuo ole ihmisen työtä. Siitäkös minun tunnetusti vähästä täyteen liekkiin roihahtava sisuni nousi ja ajattelin, että perkules, minä noille isäntämiehille vielä näytän. Vuosi vuodelta viljelykelpoinen maa-alue laajeni.
Sitä mukaa kun maa alkoi antautua ja salaatinpäät pedeissään viihtyä, miehen usko aikeisiini kasvoi ja tuli hartiapankin käytölle myötäsukaisemmaksi. Viime vuonna maata kourittiin yksissä tuumin traktorin lisäksi jo metsäkouralla.
Tänä keväänä, kun suunnitelmat edellyttivät taas muutaman metrin haltuunottoa rantaan päin, mukaamme tarttui Rauta-Prismasta polttomoottorikäyttöinen puutarhajyrsin.
Minä sitten rakastan sitä jyrsintä. Samassa ajassa, jossa olin aiemmin pehmittänyt käsin neliön maata, surautin nyt aarin kuohkeaksi patjaksi salaateille, sipuleille, kaaleille, palsternakoille, pavuille, punajuurille ja daikoneille. Yrttien, kurkkujen, kurpitsoiden ja kesäkurpitsoiden kasvattajana olen jo konkari.
Juhannukseen mennessä huomasin raivanneeni enemmän kuin ison omakotitalon alan kasvimaata hyötykäyttöön, mikäli kaikki edeltävien vuosien hikinen työ luetaan mukaan. Eikä tässä kaikki. Viherkasvimaan lisäksi olemme istuttaneet perunaa ja porkkanaa kauemmas rantapellolle. Tänä vuonna apuna oli naapurin isäntä ja hänen näppärä perunanistutuskoneensa. Viime vuonna vehje oli kytketty omaan traktoriimme. Juuri ja juuri 2-vuotias Celeste Taivaanlahja istui tärkeänä Ikun vieressä traktorin pukilla ja näytti peukalomerkein istuttajille, milloin perunan saa pudottaa kuoppaansa.
Pikkuruinen keittiöpuutarhamme on siis lähtenyt tyystin lapasesta. Kun Australiassa tyttären puutarhuriystävä näki kuvia kasvimaastamme, hänen ensimmäinen kysymyksensä olikin: ”Wau, kuinka monta ihmistä äidilläsi on töissä?”.
Niinpä niin, meillä Suomessa on tapana tehdä kaikki itse, jos vain voidaan, ja jos ei voida, niin saatetaanpa tehdä sittenkin. Kasvimaa on jo vuosia ollut vanhenevan selän vaivoihin suunnattua terapiaa.
Tosin joskus myös huonoa sellaista, toissa vuonna vattukeppiä maahan iskiessä murtui rintanikama. Paukaus kuului varmaan junaradalle asti. Koska minua oli jo kielletty rehkimästä, en uskaltanut asiasta mainita kenellekään ennen kuin seuraavana päivänä, kun en enää päässyt omin voimin sängystä ylös.
Vaivan ja tuoton suhde kasvimaassa on hieman parempi kuin kanalassa, mutta luulenpa, että mikäli ajattelisimme ainoastaan panos- ja hyötysuhdetta, vähemmällä ponnistelulla ja huomattavasti taloudellisemmin saisimme porkkanat K-kaupasta tai S-Marketista.
Omavaraisuuden illuusiossa on vain se jokin. Omasta rikkaruohojen kansoittamasta lavasta löydetty lusikassa nukkuva kurkkupari tai omin käsin möyhitystä pellosta nostettu kuusihaarainen porkkana ovat vaan niin paljon maukkaampia kuin kaupan suorat ja siloiset juurekset.
Porkkanoiden kanssa kävi muuten viime vuonna hassusti. Ne eivät itäneet ollenkaan. Erehdyin sitten luulemaan penkkien vieressä kasvavia porkkanan taimien näköisiä alkuja riveistään karanneiksi porkkanavauvoiksi.
Siirtelin tuntikausia hentoisia pikkutaimia takaisin penkkiin, vain huomatakseni parin viikon päästä, että oli pannut alulle kukoistavan peltoemäkkiviljelmän. Uusiksi meni porkkananistutus.
Kesti myös jonkin aikaa, ennen kuin kehtasin naapurin emännälle kahvipöydässä kuiskata, mitä olin tietämättömyyksissäni mennyt tekemään.
