Viimeinen muuttolintumme, tyttären anoppi Atzcapotzalcosta hyppäsi eilen Helsinki-Vantaan kentällä lentokoneeseen ja lähti Madridin kautta kohti Mexico Cityä. Tytär miehineen kaitsi syksyn mittaan potralla poikavauvalla kasvaneen pesueensa kokoon ja lähti Bulgariaan joulun viettoon. Tampereen tytär potee suvussamme väistyvästi perinnöllisenä ilmenevää joulukauhua ja Australian tytär on tällä haavaa Intiassa.
Kun joutsenetkin jo ovat aikaa sitten kadonneet maisemista, tulee rannoillamme tänä jouluna olemaan harvinaisen rauhallista. Mitä nyt Savonmaan lapsukaiset ja Helsingin setä täällä pyörähtänevät talven tuoksua nuuhkimassa.
Minulle sanoi lääkäri viime viikolla, että noilla nivelillä talvet kannattaisi viettää jossain kuivassa ja lämpimässä paikassa, esimerkiksi Australiassa. Matkasta ei kuitenkaan saisi omavastuun ylittävältä osalta KELA-korvausta, vaikka se lääkärin määräämä olisikin. Niinpä minä siis edelleen jatkan kärvistelyä takan ääressä lampaanvillakynsikkäisiin, villasukkiin ja -takkiin tiiviisti kääriytyneenä.
Jo kuukausia olen tuttuun tapaani vannonut ja vakuuttanut, että kinkkua ei meille tule ja jouluhössötykseen en osallistu. Mies paketoi viime viikolla kiltisti lahjat ja hymyili viistosti synkkää yksinpuheluani kuunnellessaan. Ja niinhän siinä tietysti taas kävi, aivan samoin kuin kaikkina muinakin vuosina. Tänä vuonna tosin sillä erotuksella, että lanttu-, porkkana-, ja naurislaatikot on aloitettu jo keväällä siemenestä. En millään malttanut pitää näppejäni irti perinneruoista, kun olen ensi kertaa elämässäni ainekset niihin omassa puutarhassani kasvattanut. Eilen osallistuin kansallisiin sähkönsäästötalkoisiin lämmittämällä puu-uunin, jossa hauduttelin juurekset pikkuhiljaa kypsiksi. Illalla soseutin ne valmiiksi ja tänä päivänä paistoin hikipäässä laatikoita Niitä tulikin koko uunin täydeltä. Illan tullen talo tuoksui niin kovasti joululle, että jopa minunlaiseni joulua vieroksuva hapannaama alkoi väkisinkin löytää sisäisen lapsensa. Menin hetki sitten jopa niin pitkälle, että lupasin miehelle, että jos sinä sen kinkun nyt aivan välttämättä haluat, niin minä paistan sen aattoyönä ruiskuoressa. Ilmeisesti alan tosiaan taas kerran pehmetä, laitoinhan jo ensimmäiset joulutontutkin olohuoneen pöydälle. Vuosi vuodelta ne näyttävät yhä enemmän näköiskuvilta minusta ja miehestä.
Joululahjat hankimme jo alkusyksystä, joten niiden perässä ei onneksi tarvitse enää juosta. Vähän jännittää, miten perhe niihin suhtautuu. Saavat näet kaikki samanlaisen paketin vauvasta vaariin. Se voisi muuten olla hyvä idea myös tulevina vuosina. On paljon helpompi muistaa mitä kukin viimeksi sai, jos aina kaikille olisi sama paketti.
Kanalassa joulun odotuksella, adventilla ja sinivalkoisilla itsenäisyyskynttilöillä ei liene Fjodorille ja rouville suurta merkitystä. Kun aamulla tulee puuro, päivällä satunnaisesti herkkuja ja illalla popsitaan viljaa, se riittää heille. Yöt he kasvavista kanankakkamääristä päätellen käyttävät aktiiviseen luovaan työhön. Kalju Talvikki, joka ei enää ole kalju, sai viime viikolla uusin sulin koristettuun päähänsä, että se haluaa tulla äidiksi. Kaksi päivää se istui hievahtamatta yhden puisen ja toisen itse pusaamansa munan päällä. Yleensä Talvikki on kovin arka kosketukselle, mutta nyt sitä sai vaikka kutitella, eikä se hievahtanut piiruakaan pesältä.
Mietimme mitä tehdä. Toki kanalassa on lämmitys, mutta sitä ei ollut tarkoitus pitää tipujen vaatimassa lämpötilassa tammikuun paukkupakkasilla. Aikuisille horniolaisille kun riittää, ettei vesi kupissa jäädy.
Lopulta päätimme siirtää pesää varovasti suojaisampaan nurkkaan kanalassa. Jos Talvikki ei silloin innostuisi hyppäämään pois pesältä, niin sitten olisi tosi kyseessä ja pitäisi ryhtyä miettimään lastenhuoneen eristämistä tulevalle perilliselle.
Suureksi helpotukseksemme Talvikki päätti kuin päättikin lähteä liikkeelle tarttuessamme pesään. Sen kummemmin surematta se näytti unohtavan oitis munassa uinuvan alkion, hyppäsi viereiseen kylpypaljuun ja alkoi pontevasti peseytyä ensimmäisen kerran kahteen päivään. Ruokakin näytti maistuvan pätkäpaaston jälkeen.
Me olimme tyytyväisiä. Joulunlapsi kanalassa olisi ollut suurehko lämpötaloudellinen ongelma.
Viisaampaa olisi edelleen harjoittaa tarkkaa perhesuunnittelua ja jatkaa Ginnungagapin kanojen sukua lähempänä pääsiäistä.
