Kaiken tämän tohinan keskellä kanarouvat ja Fjodor-herra ovat kotiutuneet Ginnungagapiin ja laajentaneet reviiriään kasvimaalle saakka. Ilolla olen huomannut, että ne ovat paljon innokkaampia kitkemispuuhissaan kuin minä tai yksikään perillisistäni sen puoleen.
Kanat ovat kovin muutosvastarintaisia otuksia. Ne pitävät siitä, että kaikki tapahtuu niin kuin on aina tapahtunut. Niinpä tämä kesä on ollut niille kova paikka. Ensin piti tottua uuteen asuinpaikkaan, uusiin ihmisiin ja uusiin tapoihin. Ja juuri kun asiat alkoivat lutviutua, ryhtyi syksy kolkuttelemaan ovelle. Yöt alkoivat uhkaavasti viiletä ja kanalan talvieristystyömaa aiheutti jatkuvaa meluhaittaa rouvien munimispuuhille.
Fjodoria itseään työmaa ja sen tapahtumat kiinnostivat kovasti. Se lennähti mielellään kanalan terassille kuikoilemaan miehen rakennustöitä, ja porakoneen pärähtäessä marmatteli matalalla äänellä varoituksen sanoja haaremilleen. Mutta annas olla, kun koitti se päivä, että talvikanala oli valmis ottamaan asukkaansa vastaan. Elohopeamittari oli illalla laskenut jo reippaasti alle 10 asteen ja yöksi oli luvassa kirkas kuutamo ja lämpötila tulisi olemaan vain surkeat 2 ̶ 3 astetta plussan puolella.
Kamppailimme kasvihuoneen ja kanojen lämpimänä pitämisen välillä. Kasvihuone hoitui helposti patterilla ja kaasulämmittimellä. Fjodor ja rouvat sen sijaan vastustivat useamman päivän ajan ponnekkaasti kaikkia yrityksiämme ohjata niitä talvikanalan lämpölamppujen alle.
Houkuttelimme niitä sinne kauranjyvillä. Fjodor söi jyvät, kakkasi ylenkatseellisesti päälle, eikä mennyt lähellekään uutta kulkusiltaa ja talvikanalan suuaukkoa. Heiluttelimme nirppanokkain edessä meheviä salaattitukkoja. Rouvat käänsivät meille selkänsä ja kaivelivat matoja maasta.
Yritimme jopa ajaa niitä lehtiharavan ja lievän väkivallan avulla sisään kanalan suojiin, jolloin ne karkasivat kuin päättömät kanat kuka mihinkin ilmansuuntaan, ja me juoksimme villisti huitoen perässä.
Mies mietti jo ostaisiko osuuskaupasta kuorettomia nakkimakkaroita tai raakaa jauhelihaa, joista muovaamillaan matosilla vuoraisi loistavan polun kesäorrelta talvikanalaan – ja sitten, saatuaan joukkion sisään, iskisi salamannopeasti oviluukun kiinni.
Mutta ei, siinä ne onnettomat luojan luomat kärvistelivät joka ilta ja aamu, pörheinä ja syvästi loukkaantuneen näköisinä kylmällä orrellaan pihalla, vaikka selän takana olisi ollut valmistamamme ihanuuksien ihmemaa.
Lopulta ei ollut muuta neuvoa kuin aiheuttaa eläinparoille lisää stressiä ja purkaa kesäkanalan huolella laadittu infrastruktuuri. Ensin poistettiin ruokailupaikka, millä ei tuntunut olevan mitään vaikutusta, pensaan allahan oli edelleen toukkia muita öttiäisiä.
Sitten otettiin pois rakkaaksi käynyt nukkumaorsi, mistä seurasi se, että koko porukka yöpyi kylki kyljessä kapean munintakopin katolla. Kun munintakoppi katosi, Fjodor antautui ja johdatti vaimeasti marmattaen pullikoivan vaimoparvensa yöksi kanalan suojiin.
Nyt tätä onnea on jatkunut syyskuun puolelta lähtien ja talvikanalasta on pikkuhiljaa tulossa uusi normaali. Muutamana iltana tosin blondit, eli hieman yksinkertaisen oloinen Helmi ja itsepäinen Talvikki, ovat kieltäytyneet menemästä muiden mukana sisälle.
Toissa päivänä myös Rouva Pippuri lensi ovea päin ja karkasi toiselle puolelle pihaa juuri kun olisi pitänyt mennä kanalaan. Siinä kilpajuoksussa, johon osallistuin jälleen kerran uskollista haravaani huitoen, olisi taas ollut kuvan paikka.
Ilmojen viilennyttyä kanat ovat olleet vähemmän aktiivisia kuin kesällä. Kanahaukkakin on kierrellyt lähimailla, joten vapaa ulkoilu on rouvilla jäänyt vähemmälle. Ne ovat hiljaisempia ja näyttävät hakevan enemmän seuraa toisistaan.
Muniminen on talvikanalaan muuton yhteydessä loppunut kuin seinään. Musta Sade pyöräytti yhden munan puhtaisiin pehkuihin uuden kakkalaarin nurkkaan – siinä kaikki. Varta vasten rakennetut uudet ja kauniit munapesät ovat vielä aivan neitseellisessä tilassa.
Sulkiakin on tippunut kosolti, kanala on aamuisin kuin tyynysodan jäljiltä ja Fjodorin pyrstö joltisenkin apea kesäiseen testosteronia uhkuvaan loistoonsa nähden. Kaikkien sulat ovat kuitenkin kiiltäviä, silmät kirkkaita, ja heltat ja harjat punaisia. Niin että mistään syksyistä sulkasatoa ja tavihöyhenten vaihtumista vakavammasta tuskin lienee kysymys.
Seuraillaan ja lisätään pöperöihin proteiinia, vitamiinia ja kalanmaksaöljyä. Kanalasta piti muuten poistaa virikepeili. Fjodor oli menettää hermonsa nokkiessaan vierasta kukkoa, joka oli pyrkimässä hänen apajilleen.
Rouvat eivät olleet peiliä edes huomanneet.
