Tomaatit perannut saksalaisrouva tyttärineen eivät suinkaan ole ainoat kesämme ilostuttajat. Miehen veli ja omat jälkikasvumme pitävät huolen, että vilske on jatkuvaa toukokuusta elokuuhun. Kun yksi lähtee, toinen tulee. Juhannuksena olemme joskus jopa kaikki yhtä aikaa paikalla.
Päärakennuksen lisäksi nukkumapaikkoja löytyy pihan kesämökistä ja hätätilassa Joutenpuron suulle rakennetusta mökistä, Joutenolosta. Jääkaappi, pakastin ja vesivessa ovat kuitenkin päärakennuksessa, joten se on useimmista mukavin paikka majoittua.
3-vuotias Celeste Taivaanlahja on ominut kesämökin ja puhuukin aina ”minun mökistäni”. Siellä hänellä on oma pesä sivusta vedettävässä sängyssä.
Tampereen tyttären kissa on viettänyt kaikki 7 kesäänsä Rantalassa ja karistaa aina mäelle muutaman talven aikana kertyneen liikakilon. Hiirten metsästäjänä kissa on sattumanvarainen, ja isompia myyriä luulen hänen jopa pelkäävän. Kukon ja kanojen kanssa nokkimajärjestys tuli kerralla selväksi. Kissa väistyi.
Joskus suurtalouden pyörittäminen käy voimille. Silloin pakenen pellolle, jossa riittää kuopsuteltavaa ja tuuli huuhtoo enimmät murheet Pieliselle. Muistelen omaa Mammaani, joka asui aikoinaan muutaman kilometrin päässä täältä, Höljäkän Rajalassa.
Hänelläkin oli tapana aina välistä kadota metsään tai pellolle ja palata muutaman tunnin kuluttua seestyneenä, porkkananippu tai marjatuokkonen kädessään. Itse odottelen vielä sitä seestymistä.
Mieheni suku on asunut tällä samalla paikalla 1830-luvun alusta alkaen, siitä saakka, kun Kopraksessa asuva Mikko Mustonen osti tämän rantapalstan metsineen Antti Meriläiseltä pojalleen Johanille.
18-vuotias Johan Mikonpoika, arkisemmin Juho, haki itselleen nuorikon, Margareta Loviisan, Savosta Muuruvedeltä ja sukutarinan mukaan toi hänet uuteen kotiinsa suolakuorman päällä. Reetan ja Juhon lapsista selätti taudit ja katovuodet tytär, Johanna Loviisa.
Jäätyään ensimmäisestä puolisostaan leskeksi Johanna Loviisa nai Höljäkän Mattilassa syntyneen Petu Eskelisen, mieheni isän isosisän. Petun ja Johanna Loviisan lapsista kaksi eli vanhaksi Rantalassa: mieheni isoisä Juho Edvart isäntänä talossa ja tämän Aino-sisko naimattomana tätinä nykyisessä kesämökissä.
Kun mies oli poika, hänen Imatralla asuva opettajatätinsä toi perheensä joka kesä muutamaksi kuukaudeksi Joutenoloon. Toinen, Helsingissä kääntäjänä ja kustannustoimittajana työskennellyt täti puolestaan saapui muuttolintuna Aino-tädiltä perimäänsä mökkiin, jossa vietti kesälomansa visusti omassa rauhassaan.
Poikien mielestä mökissä oli outo haju. Aikuisina he ymmärsivät sen johtuneen tädin alituisesti polttelemista savukkeista ja viskistä, jota hän päivän päätteeksi maltillisesti nappaili terassilla.
Martta olikin melko eksentrinen täti. Jo nuorena neitona, vuonna 1949, hän oli matkustanut yksin Queen Elizabeth -laivalla Portsmouthista Yhdysvaltoihin ja viettänyt kesän Teksasissa osallistumassa kveekareiden rotuerottelua vastustavaan työhön.
Itse hän kertoi olleensa ”neekerilapsia pesemässä”. Siinä tuli nyt pahennusta herättävä n-sana, mutta se sallittakoon suorana sitaattina Martan 40-luvulla kirjoittamasta kirjeestä. Tuolloin sana vielä oli salonkikelpoinen.
Puuha ei ollut tyystin vaaratonta, sillä nuorten eurooppalaistyttöjen asumista mustien perheiden asuntoalueella ei paikallinen valkoihoinen väestö katsellut kovinkaan suopeasti ja tummaihoiset rouvatkin pelkäsivät aviomiestensä innostuvan liikaa tytöistä. Klaanilaisten toimien pelossa tytöt siirrettiinkin pian toiselle puolelle Yhdysvaltoja, paikkaan, jossa roturistiriidat eivät olleet aivan yhtä polttavia.
Martta päätyi matkansa jälkeen töihin Kustannusyhtiö Otavaan, aika lailla samoihin aikoihin, kun siellä aloittivat työnsä nuori Veijo Meri ja talon kirjailijoina olivat muun muassa Lassi Nummi, sekä sittemmin Pentti Saarikoski ja Veikko Huovinen.
Saarikoskesta Martta ei paljoa perustanut, "kupla koko mies", hän tuumi savuverhonsa takaa. Sen sijaan Veikko Huovista, Lassi Nummea ja Veijo Merta Martta arvosti ja Harjunpää-sarjan kirjoittaja Matti Yrjänä Joensuu oli työpaikallaan "Mrs Murder and Crime"-nimellä tunnetun tädin oma löytö.
Martalla oli pitkö ja suora yhteys Otavaa hallinneeseen Reenpään sukuun useamman sukupolven ajan. Edesmennyt musiikkikriitikko Seppo Heikinheimo kuvaakin Marttaa muistelmissaan termillä: ”Otavan legendaarinen kustannustoimittaja”.
Rantalan kesinään Martta myös käänsi kirjoja englannista suomeksi. Esimerkiksi monet Gerard Durrellin teoksista ja Joy Adamsonin Elsa Leijona -kirjat ovat taipuneet notkealle suomen kielelle Aino-tädin mökissä vieläkin olevalla kirjoituskoneella
Joskus, kun istun mökin kuistilla kesäisen päivän kallistuessa iltaan, voin suorastaan nähdä Elsan pentuineen kirmaavan rantaniityllä. Vaikkei minulla sitä viskilasia kädessä olekaan.
Tuliaisinaan Martta toi kotiin aina laukkukaupalla kirjoja, joita taloon kertyi nide toisensa jälkeen. Martan oma kirjasto on aikojen saatossa palautunut kotitilalle, ja mies ja minä olemme kumpikin tuoneet omat kirjamme mukanamme. Joku päivä laskeskelin seiniä kiertäviä hyllymetrejä ja arvioin, että kyllä tästä hyvinkin pienen sivukirjaston saisi.
Tulevan talven pimeitä iltoja ja energiansäästötalkoita pohtiessa on lohdullista uskoa, että paksut kirjarivit pohjoisen puolen seinillä pitävät pakkasen pihalla paremmin kuin puhallusvilla, ja ainahan voi ottaa yhden ”eristeenpalasen” käteensä ja sukeltaa johonkin siinä asuvaan maailmaan. Yhtään kirjaa emme ole raaskineet polttaa juhannuskokoissa, vaikka muita perintökaluja niissä onkin palanut.
Ei, kirjarovioita ei tällä mäellä tulla näkemään.
