Ginnungagap

Meillä oli siis kanala, mutta ei kanalalle nimeä. Pitkällisen pohdinnan jälkeen Tampereen tytär ilmoitti, että kanalasta tulee Ginnungagap. Tuijotimme häntä hetken hölmistyneinä. Mitkä ihmeen linnunkakat? ”Ei kun Ginnungagap”, sanoi määrätietoinen tytär.

Ginungagap vastaa skandinaavisessa mytologiassa kreikkalaisen mytologian kaaosta, tai Kalevalassammekin kuvattua alkutilaa, tyhjyyttä ennen kuin Sotka muni alkumereen munan, josta sittemmin kehkeytyi maa ja taivas.

Eipä tuohon ollut lisäämistä, nimi oli sekä etymologisesti että onomatopoieettisesti sopiva. Mies veisti kyltin, tytär valitsi fontin ja minä maalasin mustat kirjaimet. Oletukseni, että meillä on Lipinlahden ̶ ehkäpä koko maakunnan tai jopa Suomen ̶ ainoa kanala, jonka nimi on Ginnungagap, ei liene tyystin pohjaa vailla. ​

Kesän muiden töiden ohessa olemme rakennelleet talvikanalaa pihapiirissä sijaitsevaan, 1900-luvun alkupuolella rakennettuun hirsisaunaan. Ensiksi raahattiin saunasta ulos sinne muinoin päätyneet, miehen Juho-ukin veistämät kangaspuut.

Sittemmin sisäpuoliset paneelit ja hirsiseinät ovat saaneet pintaansa valkoista saunavahaa. Öttiäiset, kuten kanatäit, väiveet ja varsinkin kanapunkit, kun löytää paremmin vaaleilta kuin tummilta sisäseiniltä.

Sisäpaneelin ja hirsien väliin on tungettu eristeeksi puhallusvillaa. Lattian ja seinän rajaa on vuorattu nurkista miehen Pekka-isän jäljiltä löytyneillä pelleillä ja maatilavanerilla. Tarkoituksena on kaikin keinoin estää hiirien ja myyrien pääsy kanojen talvipesään.

Hormiin asennetaan hiiriverkkoa ja etelän puoleiseen ulkoseinään on mietitty aurinkovoimalla toimivaa ”Pöhisköä”, joka lupaa karkottaa turhaa kosteutta sisätiloista. Lattiaa tulee peittämään kestopehku, jonka tehtävänä, yhdessä katosta roikkuvien lämpölamppujen kanssa, on pitää kanala lämpimänä talvipakkasillakin.

Horniolaisten pieniä harjoja ja helttoja eivät tosin pikkupakkaset hetkauta ja kanat käyvät kuulemma mielellään myös lumella ulkoilemassa. ”Kunhan lämpö kanalassa pysyy nollan yläpuolella ja vesi ei juomakupissa jäädy, ne selviävät kyllä”, sanoi Kettusen Erkki. ​

Alkuvastustelunsa jälkeen mies on nykyisin ihan täpinöissään. Hän piirtelee kaavioita, takoo peltiä, vetää piuhoja ja suunnittelee varsinaisen kanalan etuhuoneeseen kattavaa komentokeskusta. Siellä löytyy paikkansa rehuille, kalkki- ja tuhkasankoille, kupukiville ja tuoreille pehkuille hiirenvarmoissa astioissaan.

Komentokeskuksesta käsin avataan myös munapesien takaluukut, säädetään lämpölamppuja ja Pöhiskon raikasta puhallusta. Minun tarvitsee vain painaa nappia ja kaikki toimii kuin junan vessa ennen Pendolinojen hankintaa.

Tänään veljekset keksivät, että kun he panevat vanhan valvontakameran kanalaan talveksi kasvihuoneen etälämpö- ja kosteusmittarin kaveriksi, niin koko homman voi hoitaa kotisohvalta käsin iltauutisten ja urheiluruudun välissä. Onhan niitä kameroita oudommissakin paikoissa, niin kuin vaikkapa ulkosaaristossa merikotkien pesissä ja johnnydeppien makuukamareissa. ​

Minä olen keskittynyt ruokintaan. Australian tytär sanoo, että kanamme syövätkin paremmin kuin jälkikasvumme, jotka hekin kesäisillä lomillaan mussuttavat suojissamme kotitekoista ruisleipää ja itsekasvatettuja vihanneksia. Päätelkää siitä.

Kanat ovat kaikkiruokaisia, kauran, kalkin ja punaheltan lisäksi heille kelpaavat yhtä lailla kanapuuro, herneet, vihannekset, riisi ja keitetyt perunatkin. Spagetti saa rouvissa aikaan riemua, sehän on kuin makeaa matoa vetäisi kitusiinsa. Vesimelonia on mukava yhdessä nokkia, ja viinirypäleet ja grillimakkara maistuvat yhtä hyvin aamiaisella kuin päivälliselläkin.

Päivällisen pitää olla lautasella kuuteen mennessä. Tai muutoin Fjodor ilmoittaa kuuluvasti tyytymättömyytensä palvelun tasoon. Hänhän sentään on vastuussa vaimojensa hyvinvoinnista. Avocadoja ja sipulia kanat eivät syö, ja on muutama muukin aine, joka on niille pahaksi.

Jotakin jää siis myös ihmisille.